Miriam - Vertaistukiryhmä (CD)

Tuoteryhmä: 
Miriam - Vertaistukiryhmä (CD)

Miriam - Vertaistukiryhmä (CD)

Hinta 15,00 €

Samalla viivalla ry 2015

  1. Sinä se oot
  2. Vertaistukilaulu
  3. Kuuluisia viimeisiä sanoja
  4. Rehellisyys perii maan
  5. Nyrkit puhuu
  6. Valon vankila
  7. Hulluutta?
  8. Epäilykseni
  9. Sinapinsiemen
  10. Vain Sinä voit

Miriamin kauan kaivattu, hartaasti hauduteltu ja pitkään kypsytelty kakkosalbumi julkaistiin marraskuussa 2015. Musiikillisesti levyllä otettiin aikaisempaan materiaaliin nähden askeleita toisaalta menevämpään, mutta toisaalta myös herkempään suuntaan. Vanhat tutut elementit, kuten tarttuvat melodiat, raskaat riffit ja tunnelmalliset harmoniat ovat kuitenkin löydettävissä tältäkin äänitteeltä.

Vertaistukiryhmä-albumin kappaleet käsittelevät uskonelämän kiemuroita ymmärrettävästi ja hoitavasti. Asioista puhutaan selkeästi, mutta tuorein ja oivaltavin sanankääntein. Levyn teemana on ihmisen vajavuus. Sanoituksissa puhutaan epäonnistumisista, rikkinäisyydestä, epäilyksistä ja siitä, että me kaikki olemme yhtä syyllisiä. Meillä ei siis ole syytä arvostella tai tuomita toinen toisiamme, vaan ennemminkin antaa ja ottaa vastaan vertaistukea ja kantaa yhdessä ongelmiamme ristin juurelle. Meidän rikkomuksistamme ja epäilyksistämme huolimatta Jumala pysyy uskollisena ja antaa anteeksi.

Maistiaisia levyn biisimateriaalista voit käydä tsekkaamassa Rehellisyys perii maan - ja Kuuluisia viimeisiä sanoja -musiikkivideoilta.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Levyn toimitamme kirjeenä, isommat tilaukset postipakettina. Postikulujen hinnan näet tilauksen lopussa.

Maksu tapahtuu verkkomaksuna omilla pankkitunnuksilla. Valitse maksuvaihtoehdoksi Paytrail.

Saat tilauksen jälkeen sähköpostiisi tilausvahvistuksen, muista siis syöttää sähköpostiosoitteesi!

Pyrimme toimittamaan tuotteet mahdollisimman pian. Toimitusaika n. 2-10 arkipäivää.


Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

www.paytrail.com